Viikko 16

Ma lepo (tai siis lentomatkailua...)
Ti 2h maantietä
Ke 1h40 maastossa RIPillä, aamujaoslenkki
To lepo
Pe 2h25 maantietä
La 1h45 maantietä
Su 3h maastossa JETillä

yht. 10h50. Harjoittelun rytmitys ei mitenkään optimaalista, mutta ainakin oli mukavaa taas päästä pyörien päälle.

Kevättä pukkaa. Maantiellä on vielä pölyistä ja jonkin verran sepeliäkin, maastossa keli vaihtelee täysin kuivasta upottavan märkään - nyt nämä pienet harmit eivät kyllä paljon paina, kun suunta on niin selvästi koko ajan parempaan.

JET tuntui hyvältä ja nopealta myös kesäkelillä. RIP ja JET ovat kyllä yllättävän erilaisia ajotuntumaltaan. Myös takajousitukset tuntuvat ihan erityyppisiltä, vaikka ihan samannäköiset linkut molemmista löytyykin. RIP on pehmeä, JET ei ollenkaan - molemmista kuitenkin löytyy joustoa avuksi aina kun sitä tarvitaan. Kivikkoisiin ylämäkiin JET nousee todella hyvin, mutta vaatii aika aktiivista ohjaamista ja tarkkana oloa, kun taas RIPillä voi enemmän valita suuntansa ja antaa mennä.

Kalustokavalkadi, osa 3½: Niner JET9

Hänen Vihreytensä kesäkumeilla. Komponentit siis Salsasta, paitsi satulatolppa (Thomson) ja etuvaihtaja (XT). Tällä siis todennäköisesti Tahkolle tänä kesänä. Tänään päivällä ajattelin ajaa ensimmäisen lumettoman sään lenkin JETillä, vähän tuota tosin arveluttaa lähteä kurastamaan...

Kalustokavalkadi, osa 6: Niner RIP9

RIPin hankinnalla oli pitkähkö historia. Jo kevättalvella 2007 lueskelin netistä pyörän saamia kehuja, mutta päätinkin sitten ostaa Salsan Dos Ninerin. Salsa oli hyvä pyörä, mutta täpärikuumetta se ei poistanut. Syksyllä 2007 harkitsin jälleen vakavasti RIPiä, mutta ostinkin Commencalin Meta 5.5:n, kun niitä myytiin niin halvalla. Kovasti kehuttu Meta ei sopinut minulle ollenkaan, ainakaan L-kokoisena, ja kesällä 2008 myin sen ja tilasin RIPin. Ja kyllä kannatti, pyörä on todella ansainnut kaikki ne kehut joita se on saanut. Tai siis sai siihen asti, että vuoden 2009 RIP tuli markkinoille. 2009 malli on Ninerin mukaan huimasti jäykempi kuin entinen, ja niinpä mtbr.comilla tuomittiin ennen niin pidetty vanha RIP todella löysäksi... Minulle kelpaa kyllä. En osaa kuvitella, miten takajousto voisi enää toimia paremmin, ja mitään löysyyttä en ole huomannut. Geometria on kuin minulle tehty.

Vaihteisto pyörässä on SRAMilta: vivut ja takavaihtaja X9, etuvaihtaja X7. Jarrut Formulan Oro K24, keulana 120-millinen Manitou Minute ja kampisetti RaceFace Atlas AM (24/36/bashring). Tällä hetkellä kiekkoina ovat DT Swissin napoihin (edessä 340, takana 240s) puolatut NoTubes ZTR Flow -kehät.

Toisin kuin muissa maastopyörissäni, tässä en ole nähnyt tarpeelliseksi vaihdella renkaita vuoden- ja mielialan mukaan, vaan ainakin toistaiseksi maakosketuksen ovat saaneet hoitaa Panaracerin Rampage-kumit. Nämä ovat varsin hyvät jokapaikanrenkaat - vaikka ne eivät erityisen hyvin rullaakaan, renkaat käyttäytyvät kaikissa oloissa ennustettavasti, ja pito on hyvä (vaikka yksi lukijoistani ei tätä uskokaan).

Kalustokavalkadi, osa 5: Argon18 Titanium

Joulukuussa 2006 Velotema myi hyvällä alennuksella pois seinällä roikkuneet Argon18 -maantierungot. Titaanimalli sattui olemaan minun kokoani, en osannut jättää ostamatta. Seuraavat kaksi kesää tämä oli ykkösmaantiepyöräni; viime syksynä myin vanhan kakkospyörän pois ja ostin tilalle kuitua, ja Argon alennettiin kakkospyöräksi. Keväthuollossa nostin tankoa muutaman millin, tästä tuli nyt pääasiassa hieman rauhallisempien lenkkien pyörä.

Tällä pyörällä on ajettu Pirkka, Mylly, Lapland Marathon, Vättern ja pari lyhyempää maantietapahtumaa. Runko on pitkillä matkoilla todella mukava ajaa, johtuneeko sitten titaanista vai muista ominaisuuksista. Jos PBP-unelmista tulee totta, niin näillä näkymin ajaisin sen reissun tällä pyörällä.

Tällä hetkellä runkoon on ruuvattu Campagnolon Chorus-osasarja, ja kiekkoina toimivat joko kuvan Ksyrium Elitet tai Campan Neutronit. Erittäin toimiva paketti kaikin puolin. PBP:tä silmällä pitäen voisi joskus kokeilla tässä Brooksin satulaa, josko olisi ylipitkillä matkoilla vielä mukavampi kuin Flite.

Nyt lähden avaamaan Argonilla maantiekauden ja tuulettamaan aikaerosumuja päästäni.

Viikko 15

Ma 45min kuntopyörällä
Ti lepo
Ke lepo
To 30min kuntopyörällä
Pe 1h15min juoksua
La lepo
Su 1h15min juoksua

yht. 3h45min. Ihan ok matkaviikoksi, minun mittapuullani, varsinkin kun ti ja ke oli joku pieni räkätauti. Päälle sekalaista kaupunkikävelyä, joinakin päivinä aika paljonkin.

Olivat kyllä aikamoisia ergonomiaihmeitä nuo kuntopyörät, ei niillä tuota pidempään olisi pystynyt polkemaan. Loppuviikon olin Vancouverissa, ja aivan keskustan kupeessa olevassa Stanley Parkissa on mahtavat juoksureitit. Olen nyt harvakseltaan juossut pyöräilyn lomassa viitisen kuukautta. Pikku hiljaa alkaa siihenkin löytyä taas nautinto ja jotenkin rullaava askellus. Ja mikä tärkeintä, aikaisemmin harmia aiheuttanut vasen polvi on pysynyt ihan hiljaa.

Myöhemmin tänään kotimatkalle, ja tiistaina taas toivottavasti pyörän päälle.

Pyörähavaintoja New Yorkissa

Matka jatkuu. New Yorkissa tuntuu olevan valtavasti pyörälähettejä (tai ainakin pyöräilijöitä jotka haluavat näyttää läheteiltä). Toisin kuin etukäteen kuvittelin, kaikilla ei suinkaan ole fiksiä allaan. Ajotavat ovat läheteillä kyllä maineensa veroiset, ovat varmasti paljon nopeampia kuin jakeluautot. Meikäläisellä olisi kyllä tuossa hommassa joko lähetykset aina myöhässä tai luita rikki ensimmäisen työpäivän aikana.

Fiksejä näkyy kuitenkin katukuvassa paljon. Osaa (yleensä uutuuttaan kiiltäviä) talutetaan niin, että kaikki varmasti näkevät että kammet pyörivät. Hurjimmat lähetit taas painelevat ruuhkassa autojen väleistä, kahvimukia toisessa kädessä pitäen. Tuolla tempulla ainakin erottuu poseeraajista, ja luonnonvalinta lienee jo karsinut joukosta ne, joiden koordinaatio ei riitä.

Sukkistelijat näyttävät ajavan Central Parkissa, yhdelle kierrokselle puiston ympäri taitaa tulla kymmenisen kilometriä matkaa. Lienee kaupungissa asuville ainoa paikka päästä rauhassa ajamaan. Trekkejä ja Cannondaleja oli tietysti paljon, mutta silmiin osui myös muutama Cervelo ja Colnago, sekä yksi Storck.

Viikko 14

Tiistaina 1h40min maantietä cc:llä, siinä se.

Keskiviikkoaamuna lähdin työmatkalle, ja loppuviikon olin Buffalossa. Majoituin siellä paikallisen kollegan luokse, ja jotain juoksulenkin tapaista oli tarkoitus tehdä, mutta silloin kun olisi juoksemaan ehtinyt, satoikin räntää. Ennen lähtöä katsomani sääennuste oli lupaillut selvästi lämpimämpää, eikä nollakelin juoksukamppeita ollut mukana. No, näistä kahdesta viikosta ei ollut tarkoituskaan ottaa kuntoilun suhteen stressiä.

Penkkiurheilun ja turismin harrastamista keli ei sentään estänyt.




Seuraavan viikon asun hoteilleissa, eiköhän tule vähän kuntopyörää poljettua. Turussa taitaa olla maantiepyöräkausikin jo alkanut, matkan jälkeen on kyllä pakko saada muutama vähintään 10-15h viikko alle ennen kesäkuuta.