tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pyörähavaintoja New Yorkissa

Matka jatkuu. New Yorkissa tuntuu olevan valtavasti pyörälähettejä (tai ainakin pyöräilijöitä jotka haluavat näyttää läheteiltä). Toisin kuin etukäteen kuvittelin, kaikilla ei suinkaan ole fiksiä allaan. Ajotavat ovat läheteillä kyllä maineensa veroiset, ovat varmasti paljon nopeampia kuin jakeluautot. Meikäläisellä olisi kyllä tuossa hommassa joko lähetykset aina myöhässä tai luita rikki ensimmäisen työpäivän aikana.

Fiksejä näkyy kuitenkin katukuvassa paljon. Osaa (yleensä uutuuttaan kiiltäviä) talutetaan niin, että kaikki varmasti näkevät että kammet pyörivät. Hurjimmat lähetit taas painelevat ruuhkassa autojen väleistä, kahvimukia toisessa kädessä pitäen. Tuolla tempulla ainakin erottuu poseeraajista, ja luonnonvalinta lienee jo karsinut joukosta ne, joiden koordinaatio ei riitä.

Sukkistelijat näyttävät ajavan Central Parkissa, yhdelle kierrokselle puiston ympäri taitaa tulla kymmenisen kilometriä matkaa. Lienee kaupungissa asuville ainoa paikka päästä rauhassa ajamaan. Trekkejä ja Cannondaleja oli tietysti paljon, mutta silmiin osui myös muutama Cervelo ja Colnago, sekä yksi Storck.

Ei kommentteja: