sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Viikko 8

Ma 12km hiihtoa (p), 1h09. Vuoden hitain keli.
Ti lepo
Ke 8km hiihtoa (v), 0h31. Suksiparien vertailua.
To 0h50 uintia, tekniikkakurssi
Pe lepo
La 50km hiihtoa (p), 3h56. Finlandia.
Su lepo

yht. 6h26. Finlandia meni hankaliin oloihin nähden ihan hyvin. Raportintynkääkin tulee jossain vaiheessa, nyt pitää katsella olympialaisista samaa matkaa!

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Suksivertailua

Tein tänään vähän suksivertailua. Minulla on kahdet luistelusukset: 11 vuotta vanhat Peltosen Zenithit ja tänä talvena ostetut Fischerin RSC:t. Kummatkin ovat kai ihan ok sukset, mutta aina välillä kummallekin parille tulee keli, jolloin ne eivät oikein toimi. En ole varma, kummilla Pirkan hiihdän.

Hiihdin tänään rauhallisesti 4 kertaa Lausteen kuntoradan ympäri, ensin kaksi kertaa Fischereillä, sitten kaksi kertaa Peltosilla, yrittäen pitää sykkeet mahdollisimman samanlaisina. Hiihtotuntumassa oli yllättävän suuri ero: Peltoset olivat ylivoimaisesti helpommat hiihtää tänään. Vauhtiin tämä ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan, Peltosilla meni kahteen kierrokseen 0,7 sekuntia vähemmän.

Tämä oli viimeinen hiihtolenkki ennen Finlandiaa, mutta ensi viikolla voisi tehdä pari samanlaista hyvin kevyttä vertailulenkkiä, niin saisi vähän vertailupohjaa erilaisilla keleillä. Tänään oli 11 astetta pakkasta ja maassa eilen satanutta, mutta tänään koneella ajettua narisevaa pakkaslunta.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Viikko 7

Ma 48km hiihtoa (v), 3h20
Ti lepo
Ke lepo
To 1h00 uintia, tekniikkakurssi
Pe 1500m uintia, 0h33
La lepo
Su lepo

yht. 4h53.

Olipas löysää. Viikonloppuna olo tuntui jo hyvältä, mutta en vain viitsinyt lähteä tuuliseen pakkassäähän lumitöitä enempää.

Tällä viikolla pari kevyttä hiihtoa tai uintia ja lauantaina Finlandiaan.

Nyt alkaa kyllä oikein kunnolla taas kaivata pyörän päälle. Tein haikaillessani pienen hankinnan: ylivuotista kuitua, neljä kirjainta ja kolme numeroa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Muutoksia

Olotila paranee, uupumus väistyy. Kaipa tässä jotain pientä tautia on ollut, mutta nukkuminen ja lepääminen taitavat tehota. Tänään en vielä liiku, huomenna on uintitekniikkakurssi, ja perjantaina voisi vähän taas hiihtää. Nyt täytyy vain rauhallisesti pitää jonkinlaista hiihtotuntumaa yllä, ei tässä ihmeitä enää taida hiihtokunnolle voida tehdä.

Allekirjoitin työsopimuksen NTNU:n kanssa, työt Trondheimissa alkavat elokuussa. Tämä tulee olemaan suuri muutos, saa nähdä miten se vaikuttaa liikuntaan. Koti pysyy edelleen Turussa, ja osan hommista voin tehdä etätyönä, mutta aikamoista reissaamista tulee olemaan.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Viimeinen pitkä penkin alle

Huh huh. Tänään piti hiihtää 60km vapaalla, viitenä 12km kierroksena. Viikonlopun olin tosiaan lepuutellut. Olo ei silti lähtiessä ollut erityisen terävä, mutta laitoin tämän viime yön olympiavalvomisen piikkiin. Kaksi ensimmäistä kierrosta meni ihan mukavasti ja rennosti n. 4 minuutin kilometrivauhdilla. Sykkeet olivat ehkä vähän koholla, mutta muuten meno oli hyvän tuntuista. Kolmannella kierroksella alkoi vauhti hyytyä, ja neljännellä loppuivat voimat aivan täysin. Viidennelle en enää lähtenyt.

Ei siis ihan mennyt putkeen viimeinen pitkä lenkki. Nyt olen lenkin jäljeltä todella poikki, ja joka paikkaan sattuu. Eipä ole tämmöistä ennen sattunut, en tiedä onko edelleen jotain tautia päällä vai mistä on kyse. Jos Pirkassa käy näin, niin matka jää kyllä kesken. Etukäteen olin ajatellut, että jos yhden kuusikymppisen saisi hiihdettyä vapaalla, niin Pirkkaan olisi henkisesti helpompi lähteä, mutta enää ei taida olla järkeä yrittää tuollaista ehtiä tehdä. Nöyränä pitää vain lähteä matkaan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Viikko 6

Ma 16km hiihtoa (p), 1h12. Osin tukkoisia latuja kohtuullisen reippailla sykkeillä.
Ti 1400m uintia, 0h31. Hankalaa.
Ke lepo
To ap 16km hiihtoa (v), 1h03. Luistava keli, tukkoinen olo.
To ip 0h50 uintia, tekniikkakurssi
Pe 1700m uintia, 0h36. Rauhallista matkauintia.
La lepo
Su lepo

yht. 4h11. Alkuviikon väkinäisyys taisikin johtua orastavasta flunssasta. En tullut kunnolla kipeäksi, mutta päätin kuitenkin pitää viikonlopun täyslepoa. Nyt olo on pirteämpi, yritän varmaan huomenna tehdä pitkän hiihtolenkin ja viikolla vk-vetoja jos olo on hyvä. Alun perin tämän piti olla raskas viikko ja ensi viikon jo vähän kevyempi, nyt täytyy vähän soveltaa.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Anteeksi, voisitteko toistaa?

Kuntoilijaa neuvotaan aina kuuntelemaan kehoaan. Tämä olisi paljon helpompaa, jos keho suvaitsisi ilmoittaa asiansa selkeästi ja kuuluvasti.

Eilen tein taas reippaamman tasavauhtisen hiihtolenkin, mutta sykkeet jäivät matalammalle kuin oli tarkoitus. Tämän päivän uinti oli aika väkinäistä vääntämistä, vaikka tarkoitus oli vain rennosti palautella. Ehkä lauantain pitkä luisteluhiihtolenkki verotti enemmän voimia kuin luulin.

Siirränpä siis huomiselle suunnitellut vk-vedot torstaille ja keskityn huomenna lepäämiseen. Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä vielä vähintään saman mittainen hiihtolenkki kuin lauantaina, ainakin ajassa mitattuna (katsotaan nyt millainen keli tulee). Se saa sitten olla viimeinen pitkä lenkki ennen Finlandiaa ja Pirkkaa.

Eilen illalla lueskelin kaikenlaista Finlandiasta. Taitaa käydä niin, että joudun myöhään ilmoittautuneena lähtemään ihan viimeisissä lähtöryhmissä, ja aikamoisiin ruuhkiin saa ilmeisesti varautua. Ehkä on parempi olla asettamatta sinne mitään aikatavoitteita. Ilmoittautuessa kyllä kysyttiin tavoitetta, laitoin sinne kuuluisan ajan 3.33.33.

LISÄYS 10.2: olivatkin laittaneet minut Finlandian kolmoslähtöryhmään, loistavaa!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Viikko 5

Ma 15km hiihtoa (v), 0h57. Vähän reippaampi lenkki melko tasaisilla sykkeillä (keskisyke 153).
Ti 1700m rauhallista uintia, 0h36
Ke 21km hiihtoa (p), 1h33, ml. 2x3.75km vk, kumpikin veto 164 keskisykkeellä n. aikaan 15:20.
To 0h55 uintia, tekniikkakurssi
Pe lepo
La 51km hiihtoa (v), 3h37. Pitkä pk.
Su 16km maastopyöräilyä, 1h07. Palauttavaa sinkulointia helpoilla poluilla ja pyöräteillä. Kyllä Jussi polkeekin sentään.

yht. 8h45.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Päätös

Hiihdin aamulla ja aamupäivällä viisikymppisen vapaalla. Sujui ihan mukavasti, vaikka keli oli tahmeanpuoleinen. Sykkeet pysyivät yllättävänkin hyvin kurissa (keskisyke 137).

Päätös on tehty: Pirkan hiihto vapaalla ja Finlandia perinteisellä. Kops.