maanantai 4. tammikuuta 2010

Otsaryppy syvenee altaassa

Kuten eilen lupailin, aloitin nyt vähän vakavammat uintitreenit tuon mainitun kirjan opastamana. Aika omituinen olo kyllä oli marssia altaan päätyyn ja asetella sinne valmiiksi uutuuttaan kiiltävät kellukkeet ja treenikirja, ihan niin kuin tässä jotain uimareita muka oltaisiin. Kaipa siihen tottuu.

Itse treeni oli kuitenkin mukavaa ja tehokkaan tuntuista. Uin kirjasta 2550m kestävyystreenin, missä oli eri mittaisia vetoja ja taukoja, vaihtelevia vauhteja, ja välillä vähän apuvälineitä käytössä. Kyllähän sitä itsekin voisi miettiä kaikenlaisia treenikuvioita altaaseen, mutta syksyn uinneissa minä ainakin lipsahdin melkein aina tuttuun ja turvalliseen 1500-2000m suunnilleen tasavauhtiseen uintiin, vaikka välillä olin jotain epämääräistä rakennetta etukäteen suunnitellutkin. Nyt kun oli mustaa valkoisella, niin pakkohan sen mukaan oli uida. Hartioissa ja ojentajissa ainakin tuntuu, että töitä on tehty, eiköhän tämä edistä uintivauhtiakin.

Ei kommentteja: