sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Viikko 16

Ma aamu 22km maantiepyöräilyä fiksillä, 0h54. Kevyttä pyörittelyä kirpeänä pakkasaamuna.
Ma ip 1600m uintia, 0h33, ml. 5x200m EBEH eli 50m hiljaa-50m kiihdyttäen-50m hiljaa-50m täysillä.
Ti 21km maantiepyöräilyä tempottimella, 0h42. 10km tempo + alku- ja loppuverryttelyt.
Ke 2850m uintia, 1h08. Lähinnä 100m ja 150m vetoja suht kovaa + 25m pyrähdyksiä täysillä. Hyvä, tehokkaan tuntuinen treeni.
To 11.0km juoksua, 1h05. Aamupeekoota tihkusateessa, 1°C. Oikeastaan ihan mainio juoksukeli, kun ei tuullut yhtään.
Pe lepo
La 86km maantiepyöräilyä, 3h20. Kaunis auringonpaiste mutta julma tuuli.
Su 5.2km juoksua, 0h31. Tahmea aamulenkki.

yht. 8h13

torstai 22. huhtikuuta 2010

Hullutus etenee

Tilasin sitten märkäpuvun Wigglestä. Toivottavasti tulee ensi yrittämällä sopiva.

Uinnissa lienee taas tapahtunut jonkinlainen edistysaskel, ainakin meno tuntui eilen jotenkin sulavammalta kuin ennen. Mitään tietoisia muutoksia en kuitenkaan ole tekniikkaani tehnyt. Alkuvuoden treenimääriä katsellessani huomasin, että juoksukilometrejä oli vain muutama enemmän kuin uintikilometrejä, eipä ihme että juoksu on edelleen jotenkin kankeaa. Sitä pitää kai vain tehdä lisää.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tempoavaus

16.09 meni kymppiin aikaa Ilmaristen tempossa. Suunnilleen sitä mitä odotin, eli paremmasta haaveilin ja huonompaankin olin varautunut. Jonkin verran oli tuulta, mutta onneksi ei oikeastaan missään kohdassa suoraan vastaista. Ja pahalta tuntui ihan tasaisesti alusta loppuun, niin kuin kai oli tarkoituskin.

Eiköhän tuosta kesän mittaan muutama kymmenen sekuntia lähde pois. Se 15 minuutin alitus voi kyllä tehdä tiukkaa, mutta tuskin se ihan mahdotonta on.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Viikko 15

Ma 2550m uintia, 1h03, ml. potkuja, tekniikkaa ja 2x600m kiihtyvällä vauhdilla.
Ti 9,8km juoksua, 0h57, peekoota auringon noustessa.
Ke 2400m uintia, 0h56, ml. potkuja ja 150-250m vetoja vaihtelevilla vauhdeilla.
To 16km maastopyöräilyä sinkulalla, 1h14, metsässä jo yllättävän kuivaa!
Pe 1500m uintia, 0h33, rauhallista matkauintia (500 vapaa, 500 rinta, 500 vapaa)
La 50km maastopyöräilyä sinkulalla, 3h46, porukkalenkki aika teknisissä maastoissa. Ylämäkirunttausta ihan kiitettävästi.
Su 5,5km juoksua, 0h32, kevyttä hölköttelyä eilisestä jäykillä jaloilla.

yht. 9h01. Nyt näyttää taas treeniltä.

Ensi viikolla alkavat taas alueviikkokisat kympin tempolla, sinne olisi tarkoitus mennä tiistaina. Tämän hetken kunto on kyllä täysi mysteeri, mutta parhaiten se taitaa selvitä jos menee viivalle.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Viikko 14

Ma-ke lepo
To 5,1km juoksua, 0h29.
Pe 1500m uintia, 0h33.
La lepo
Su 56km maantiepyöräilyä fiksillä, 2h12.

yht. 3h14. Alkuviikko meni aikaerosta ja flunssasta toipuessa, mutta nyt on jo kaikin puolin normaali olo. Hienoa oli ajaa auringonpaisteessa tänään nastattomilla renkailla! Ihan maantienakeilla en vielä lähtenyt, kun sepeliä on jonkun verran vielä pyöräteillä, mutta ei tässä varmaan monta päivää enää mene.

Nyt pitäisi saada tähän touhuun taas jotain ryhtiä, remonttikiireet saattavat tosin haitata liikkumista lähiviikkoina. Ei voi muuta kuin tehdä parhaansa ja katsoa mihin se riittää.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Viikko 13

Viime viikolle ei tullut muita merkintöjä kuin nuo maantielenkit. Siis:

Ti n.115km maantietä, n. 4h30
To n.122km maantietä, n. 4h30

Yht. n. 9h00. Ajat ovat arvioita, koska pyörän halpismittari mittasi vain matkaa, enkä jaksanut yhtä mittaa pysäytellä sykemittaria, kun pieniä taukoja tuli paljon liikennevalojen, kartan lukemisen ja valokuvaamisen takia. Tämä tarkkuus riittäköön.

Nyt pitää toipua aikaerosta ja pienestä flunssasta, ja saada sen jälkeen taas normaalit treenikuviot päälle. Kunhan vähän saavat vielä hiekoitussepeleitä siivottua, niin maantiepyöräkausi alkaa!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Maantietä Marin Countyssa, vol. 2

Tänään olin kunnon aamujaoslaisena pyörävuokraamon ovella jo vähän ennen kuin se virallisesti aukaisi ovensa, ja lähdin matkaan, samalla pyörällä kuin viimeksi. Golden Gaten ylitys meni jo rutiinilla, ilman kuvaustaukoja. Aamu oli kaunis ja viileä (ehkä 7 tai 8 astetta), mutta aurinko lämmitti jo mukavasti. Ajelin rauhallisesti tasaisen alkumatkan Sausalitoon.

Tässä Sausaliton rantabulevardia. Eivät liene USA:n halvimpia asuntoja nämä.


Marin County on sijaitsee niemellä, ja lähdin Sausalitosta kiipeämään niemen poikki, kohti länttä. Pitkähkö nousu oli juuri ja juuri mukavasti ajettavissa pyörän pienimmällä välityksellä (39/25). Lopulta eteen aukesi näkymä suoraan Tyynelle valtamerelle.


Meren rantaan laskettiin taas uskomattoman hienoa kiemurtelevaa tietä.


Rantaan päästyäni jatkoin rantatietä kohti pohjoista. Tällaista maisemaa jatkui parikymmentä kilometriä. Mahtavatko paikalliset pyöräilijät kyllästyä näihin? Vaikea kuvitella.


Lopulta tie jatkoi Oleman laaksoa sisämaahan. Tämä oli ihan oikeata maaseutua.


En jäänyt Olemaan olemaan, vaan lähdin toista reittiä pitkin takaisin kohti San Franciscoa.


Oleman laakso jää taakse.


Sir Francis Drake Highway tarjosikin aluksi ihan toisenlaisia maisemia.


Kohta noustiin kuitenkin taas niemen poikki komeiden kukkuloiden yli. Tässä vaiheessa alkoi vähän tulla kiire takaisin kaupunkiin, enkä enää pysähdellyt ottamaan kuvia. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, etten olisi lenkin päälle käynyt syömässä lempiruokaani kaloreita. Maha täynnä oli hyvä kiirehtiä suihkun kautta työympyröihin.


Kyllä vaan oli hienoa taas. Matkaa kertyi 122 km, nousua taas noin 1200m.