keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Maantietä Marin Countyssa

Tänään oli yksi päivä käytettävissä ihan mihin lystään, ennen huomenna alkavaa konferenssia. Vuokrasin siis pyörän. Sääennuste lupasi vaihtelevaa pilvisyyttä ajoittaista sadetta, mutta aamulla kun lähdin kaupungista ulospäin, oli aika mukava keli.


Tuon kohtuullisen kuuluisan sillan kun ylittää, on Marin Countyn puolella.


Alkumatkasta suurin osa meni yhteen kasvaneiden pikkukaupunkien läpi ajaessa, mutta ihan mukavan näköistä oli sielläkin.


Kuvassa Mount Tamalpais, jonka huipulla kävin maastopyörällä vuonna 2007. Katsotaan jääkö tällä kertaa aikaa maastopyöräilyynkin.


Aina välillä niiden pikkukaupunkien välillä oli mukavia vehreitä kukkuloita. Nopeusrajoitusta en malttanut ihan koko ajan noudattaa, kun oli niin mukava alamäki.


Lenkin ensimmäinen ennalta suunniteltu päämäärä oli China Camp State Park, jonka kiersin rantatietä pitkin. Kyllä tuollaista kelpaa ajella. Tällä osuudella sain niskaani ensimmäisen sadekuuron.


Päivän kulkuväline oli Giantin TCR Alliance. Kevyt peli, joskin vähän epävakaan tuntuinen. Mutta mukava sillä silti oli ajaa.


Välillä tuntui, niin kuin minua olisi tuijotettu.


China Campin kierrettyäni ajelin toista reittiä takaisin kohti kaupunkia.


Toinen sadekuuro kasteli minut jälleen, mutta sää selkeni hämmästyttävän nopeasti sen jälkeen, ja lähdin vielä ajamaan Golden Gatelta rantatietä länteen. Sillan kupeesta lähtee heti ihan reipas nousu.


Ja nousu jatkuu...


Nousun päällä oli joku turisti virnuilemassa.


Sataa ja paistaa.


Alaspäin tämä mäki tulee aika paljon kevyemmin.


Golden Gate taas ylitetty. En oikein pysty katsomaan tuota siltaa, ja varsinkaan tuota kivikkoa, ajattelematta Hitchcockin Vertigoa.


Hieno lenkki. Kilometrejä kertyi n. 115 ja nousumetrejä n. 1200. Pitänee yrittää vielä konferenssista nipistää joku aamupäivä uudelle lenkille.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Viikko 12

Ma 1600m uintia, 0h33, testiuinti + lämmittely ja jäähdyttely.
Ti 5.1km juoksua, 0h30, kevyt aamulenkki.
Ke 2500m uintia, 1h01, potkuja ja 50-300 vetoja eri vauhdeilla
To lepo
Pe lepo
La lepo
Su 12.2km juoksua, 1h10, Mississippin rantoja pitkin hyvin keväisessä säässä.

yht. 3h14. Torstaiaamusta reissussa, nyt Minneapolisissa ja huomenna San Franciscoon, missä pitäisi jäädä aikaa pieneen vuokrapyörän polkaisuun, harmi vaan että sääennuste näyttää aika sateiselta.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Testiuintia taas...

Kokeilin tänään taas B&H:n testiuintia, eli 3x300m 30s palautuksilla. Pätkiin meni aikaa 5.22, 5.18 ja 5.15. Vauhtia siis keskimäärin 1.46/100m, eli 10 sekuntia vähemmän kuin tammikuussa. Osa parannuksesta tulee käännöksistä, jotka alkavat nykyään olla jo aika sujuvia, mutta on uintivauhtikin parantunut! Seuraava 10 sekuntia onkin varmaan aika paljon kovemman työn takana.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Viikko 11

Ma 2500m uintia, 1h01, ml. potkuja sekä 6x150m, 6x100m ja 6x50m sarjojen sisällä vauhtia nostaen.
Ti 5.1km juoksua, 0h32. Kevyttä aamuhölkkää.
Ke lepo
To 1300m uintia, 0h31, tekniikkaa
Pe lepo
La lepo
Su 22km maastopyöräilyä sinkulalla, 1h33. Porukkalenkki, joka piti lopettaa kesken teknisen murheen takia.

yht. 3h37. Löysää oli, ei voi muuta sanoa. Loska- ja jääkelit eivät houkutelleet. Tämän päivän pitkän maastolenkin piti vähän pelastaa viikkoa, mutta eipä mennyt sekään putkeen.

Ensi viikolla työmatkailu häiritsee kuntoilua. Mutta näillä mennään, kuten sanotaan. Toivottavasti huhtikuussa olisi jo hyvät maantiepyöräily- ja juoksukelit.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Viikko 10

Ma lepopäivä Pirkan hiihdon jälkeen
Ti 1350m uintia, 0h30. Kevyttä uiskentelua, rintaa + vaparia.
Ke 15km maastopyöräilyä sinkulalla, 1h09. Aamujaoslenkki pitkästä aikaa!
To 5.1km juoksua, 0h32. PK-liukastelua.
Pe 1500m uintia, 0h34, ml. 5x200 vapaata suht reipaasti.
La 39km maantiepyöräilyä fiksillä, 1h51. PK-pyörittelyä.
Su 43km maastopyöräilyä sinkulalla, 2h53. Porukkalenkki.

yht. 7h29. Alkuviikko meni Pirkasta toipuessa, loppuviikolla alkoi taas olla treenivaihde päällä. Pyöräilykelit ovat varsinkin maastossa ihan mainiot, mutta juoksureiteiltä saisivat kyllä jäät lähteä. Torstain juoksulenkillä oli aika liukasta, onnistuin kerran lentämään komeasti kyljellenikin.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Kuivaa, puhdasta asfalttia



Vuoden ensimmäinen maantielenkki tehty, fiksillä ja nastarenkailla tosin. Mahtava keväinen sää, vaikka vähän pakkasta olikin. Tästä se taas lähtee.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Viikko 9

Ma 1500m uintia, 0h31, kevyttä Finlandiapalauttelua
Ti lepo
Ke 2000m uintia, 0h45, ml. pyramidi 100-200-300-400-300-200-100 suht kovaa pitkillä palautuksilla
To lepo
Pe ap 9km hiihtoa (v), 0h37, suksiparien vertailua
Pe ip 1400m uintia, 0h30, kevyttä
La lepo
Su 90km hiihtoa (v), 7h17, Pirkan hiihto

yht. 9h40. Pirkka oli aika raskas reissu, mutta maaliin pääsin kuitenkin. Raportteja pitäisi jossain vaiheessa kirjoitella näistä massahiihdoista... Luulen että tämän talven hiihdot olivat sitten siinä. Nyt pitää yrittää keskittyä pyöräilyyn, juoksuun ja uintiin.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Peltosilla Pirkkaan

Tänään aamulla tein taas suksivertailua. Neljä kierrosta Varissuon kuntorataa, ensin kaksi Peltosilla, sitten kaksi Fischereillä. Kaikki kierrokset 130+/-1 keskisykkeillä, kierrosajat 7:42-7:35-7:59-8:00. Peltosilla oli myös selvästi helpompi hiihtää. Olosuhteet vastasivat varmaan aika hyvin sitä, mitä Pirkassa on tulossa: 10 astetta pakkasta ja kovahko alusta. Voitelen siis Peltoset ja jätän Fischerit kotiin. Taisivat myydä minulle huonon parin tammikuussa.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Kattokaa




Kuriiri kiikutti viime vuotisen Lookin 585-rungon. Tuohon täytyy ennen elokuuta ruuvata kiinni Campan osat vuonovälityksillä. Kompaktikammet nyt ainakin, ja takapakka ehkä ei aivan kisakireintä mallia. Kiekkoja täytyy vähän vielä miettiä, joko laitan tuohon tallista jo löytyvät Neutronit, tai sitten mietin jotain uutta.