Vätternrundan 2009

Tavoitteeni ajaa Vätternin ympäri alle kymmenessä tunnissa toteutui lopulta aika selvällä marginaalilla, melkein harmittaa kun yhdeksän tuntia jäi vain 7 minuutin päähän. Mutta vain melkein - itse ajosuoritukseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Kunnon ajoitus taisi osua nappiin, ja vetoharjoitukset tuntuivat tehneen tehtävänsä.

Saavuimme Motalaan perjantaina aamupäivällä. Sade oli juuri alkamassa, ja koko lopun päivää vettä tulikin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Perjantain ohjelmaan kuului ilmoittautuminen, pastan syöntiä, lepäilyä, lisää pastan syöntiä ja lepäilyä sekä polkupyörien bongaamista. Illalla ennen nukkumaan menoa vielä vatsa täyteen pastaa, ja yhdeksän maissa jumppasalin nurkkaan yrittämään nukkumista. Normaalisti olisin purkanut pyörän autosta perjantaina, mutta sateen takia päätin jättää tämän homman aamuun - eihän siinä mitään ongelmia koskaan ole ollut. Niinpä...

Lähtöaikani oli 4:56. Heräsin vähän kolmen jälkeen, ja olin tainnut saada 3-4 tuntia kohtuullisen tauotonta unta. Olo oli ihan pirteä, eikä ulkona satanut. Kaikki hyvin siis. Aamupalan jälkeen menin purkamaan pyörää autosta, ja herra Murphy tuli käymään. Ensin eturenkaan venttiili katkesi pumpatessa. No, vararenkaitahan riittää, ei hätää. Kun renkaat oli pumpattu ja kiekot kiinnitetty, huomasin että ketju ei mene ollenkaan takapakan 3-4 pienimmälle rattaalle. Aikani asiaa pähkäiltyäni huomasin, että takavaihtajan vaijerin kuori oli pullahtanut ylös holkistaan viistoputken kiinnikkeessä. Kun en ollut tätä huomannut, ja olin räplännyt vaihteita edestakaisin, oli vaijerin kuoren pää haljennut ja rispaantunut. Onneksi olin pakannut autoon mukaan myös varavaijerisetin, ihan vain varmuuden vuoksi. Ongelmana oli vain, että kello oli jo jonkin verran yli neljän kun aloin parkkipaikalla vaihtaa vaijeria, eikä minulla ollut edes ajovaatteet vielä päällä. Syke nousi ja taisi tulla jo vähän hikikin, mutta sain pyörän kuntoon ilman uusia takaiskuja ja laitoin ennätysajassa ajokamppeet niskaan. Pääsin lopulta lähtöpaikalle klo 4:51, eli aika tiukalle meni. Kännykkä unohtui majapaikalle - alunperin tarkoitukseni oli juoda starttialueella aamukahvi ja napata puhelimen kameralla muutama tunnelmakuva, mutta ajoin melkein suoraan lähtökarsinaan täytettyäni ensin juomapullot urheilujuomalla.

Samaan lähtöryhmään oli osunut mukavan reipasta vauhtia pitävä 5 tai 6 kuskin ruotsalaisporukka, ja Motalasta lähdettiin etelään kevyessä myötätuulessa hyvää 37-38 km/h vauhtia. Porukka otti minut mukaan vuorovetoonsa, ryhmäajo oli kurinalaista ja ajo helppoa ja turvallisen tuntuista. Tosin aika pian alkoi sataa, ajoittain kovaakin. Onneksi tähän mennessä oli kuitenkin ehtinyt keho lämmitä: sade tuntui tietysti ikävältä, mutta kovin pahasti ei vilu iskenyt ilman sadetakkiakaan. Lämpötila pysyi koko matkan suunnilleen 12 asteessa. Grännan tienoilla osalla ryhmästä alkoi vedot hidastua, ja pian takaa tuli n. 15 kuskin tanskalaisporukka, joka teki hyvin selväksi että heidän vetokuviotaan ei sotketa, mutta peesiin saa tulla. Tämän porukan perässä ajoin Jönköpingiin asti, missä päätin pitää ensimmäisen tauon, koska juomapullot alkoivat tyhjentyä. Tanskalaiset ja muut heidän peesissään roikkuvat jatkoivat matkaa pysähtymättä. Luotin siihen, että takaa tulee uusia junia, mihin voi hypätä mukaan.

Jönköpingin huoltopisteellä oli taas dramatiikkaa. Huoltopiste oli suuressa teollisuushallissa, ja lattia oli tietenkin kastunut kun märkiä pyöräilijöitä meni jatkuvalla syötöllä sisään ja ulos. Liukas alusta ja maantieklossit eivät ole hyvä yhdistelmä - kävellessäni juomapisteeltä takaisin kohti ulko-ovea lensin komeasti selälleni. En loukannut itseäni, mutta kypärä piti aikamoisen rusauksen. Vasta maaliin tulon jälkeen huomasin kypärän olevan halki. Onneksi kypärä oli päässä, muuten olisi matka täysin varmasti loppunut 109km kohdalle.

Jönköpingin jälkeen ajelin muutaman kilometrin melko rauhallisesti, takaa tulevia junia odotellen. Mitään nopeampaa ryhmää ei kuitenkaan tullut, eikä edes yksittäisiä nopeampia kuskeja, joiden kanssa voisi alkaa vuorovetoon. Pakko oli alkaa itse nostaa vauhtia, onneksi jaloissa tuntui hyvältä. Loppujen lopuksi kävi niin, että ajoin seuraavat 180km melkein kokonaan yksin ohituskaistalla. Välillä joku tuli peesiin, mutta vetoapuja ei juuri tullut. Ainoastaan parikymmentä kilometriä ennen Hjota muodostui 4-5 kuskin porukka, jolla saatiin jonkinlaista vuorovetoa käyntiin, mutta näistäkin kaikki muut jäivät Hjon huoltoon. Minä pidin toisen pullojentäyttötauon Karlsborgissa, kahden varikkopysäyksen taktiikalla siis mentiin. Hjon paikkeilla sateet loppuivat, ja Karlsborgista eteenpäin oli asvalttikin jo kuivaa, vaikka yksi pieni sadekuuro taisi vielä niskaan tullakin Askersundin paikkeilla.

Noin kymmenen kilometriä ennen maalia sain mukaani neljä ruotsalaista, joiden kanssa tultiin loppukilometrit kunnon hurmiossa runsasta neljääkymppiä, taas kevyeen myötätuuleen. Saimmepa maalisuoralla loppukirikamppailunkin aikaan, katsojien suureksi riemuksi (tulin kolmanneksi). Maaliin saapuessani kello oli 14:03.

Reitillä ei ole kovin suuria mäkiä, mutta pitkistä loivista mäistä kertyi Polarin mukaan nousumetrejä 1370. Pysähdysten välien keskisykkeet ja -nopeudet olivat seuraavat:
- Motala-Jönköping, keskisyke 134, keskinopeus 36,1 km/h
- Jönköping-Karlsborg, keskisyke 138, keskinopeus 31,5 km/h
- Karlsborg-Motala, keskisyke 137, keskinopeus 32,5 km/h

Keskirasitus pysyi siis aika tasaisena, pätkien nopeuksissa näkee heikon mutta kuitenkin tuntuvan koillistuulen ja alkumatkan ryhmäajon vaikutuksen.

Kahden pysähdyksen taktiikka toimi ihan hyvin, vaikka yhdelläkin varmaan pärjäisi. Jönköpingissä join kupin kahvia ja söin kaksi pullaa (Vätternin erikoisuuksia, huhupuheiden mukaan maltodekstriiniin leivottuja, vähärasvaisia ja äkkiä sulavia); Karlsborgissa söin yhden pullan ja muutaman palan suolakurkkua. Polkemisen aikana meni n. 4,5 litraa urheilujuomaa, kolme energiapatukkaa, yksi kaurakeksi ja kolme geeliä. Hiilihydraattitankkaus oli onnistunut hyvin, eikä energia loppunut. Polarin mukaan polkemiseen kului n. 7300 kcal.

Matkan aikana sai myös tilaisuuden tarkkailla kulttuurieroja, lähinnä suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Ruotsalaisilla tuntuu olevan tapana kiittää vetomiestä. Varsinkin jos teki keulilla vähän pidemmän vedon, niin letkaa ohi päästäessään sai melkein jokaiselta muutaman kiittävän sanan, tyyliin "hienosti vedetty", "hyvä vauhti", tai "ihanaa leijonat ihanaa" (viimeinen suomennos vapaa). Samassa tilanteessa suomalainen katsoo yleensä tuimasti eteensä ja miettii itsekseen että onkohan tuo Jaska saamari paremmassa kunnossa kuin minä. Ehkä voisimme tässä asiassa ottaa oppia länsinaapureista.

Vätterniä kierretään monenlaisilla pyörillä. Suurimmalla osalla on allaan maantiepyörä, mutta myös hybridejä ja jopa mummopyöriä näkyy, samoin tandemeja. Hieman erikoisempia ilmestyksiä olivat kaksi käsipyörää, mutta ylivoimaisesti kummallisin laite oli "puolinojatandem", siis tandem, jossa taaempi kuski ajoi normaalissa asennossa, mutta etummainen oli selällään. Tuskin oli kaupasta ostettu pyörä.

Märästä kelistä huolimatta tapahtuma oli taas hieno. Varmasti tuonne tulee mentyä vielä uudelleen.