tiistai 6. heinäkuuta 2010
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Vätternrundan 2011
Ja sitten sitä raportintynkää.
Lähtöaikani tänä vuonna oli klo 21:14. Alkumatka meni ilman murheita - ensimmäisten kymmenien kilometrien aikana muodostui vähitellen mukava n. 10 kuskin juna, jossa ajettiin Fagerhultin taukopisteelle (140 km) asti. Vähän ennen tuota paussia alkoi sataa. Onneksi oli sentään vähän lisävaatetta taskuissa mukana, mutta kylmää meno silti oli. Vajaaseen 200km asti kaikki meni kuitenkin hyvin, ja olin alle 10h vauhdissa, mikä olisi tämän vuoden treeneillä ollut mukava yllätys.
Jossain kymmenisen kilometriä Hjon jälkeen, eli n. 190km paikkeilla, puhkesi takarengas - johonkin varsin terävään olin ajanut, koska ulkorenkaassa oli ehkä kahden millimetrin kokoinen reikä. Vaihdoin sisäkumin ja laitoin energiapatukan kääreen reiän kohdalle suojaksi sisä- ja ulkokumien väliin. Se ei tainnut paljon auttaa, koska ehkä 10km ajon jälkeen alkoi taas kumi vähitellen tyhjetä. Ajoin Karlsborgiin asti niin, että pysähdyin aina parin kilometrin välein pumppaamaan lisää ilmaa renkaaseen. Sade vain jatkui, ja mieliala ei ollut kovin korkealla.
Karlsborgin depålla (210km) sain uudet sisä- ja ulkokumit ja jatkoin matkaa, mutta tunnelma oli jo aika lailla lässähtänyt, ja halusin vain päästä maaliin. Viimeiset 40km Hammarsundetin sillalta maaliin olivat aika tuskaa, voimat loppuivat vastatuuleen puskiessa ja olo oli kuin uitetulla koiralla. Porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta. Maaliin tulin ajassa 10:47, eli hitaammin kuin kummallakaan edellisistä kerroista.
Luulen, että tämä ei vieläkään jää tähän. Ensi vuonna voisi kyllä harkita esim. Jotunheimen Rundtia.

Viikot 24-26
Jahas, päivitelläänpä taas. Viime viikot ovat olleet aika heikkoja liikunnallisesti. Runsas kaksi viikkoa sitten oli Vätternrundan, joka meni miten meni (pikku raportti pikapuoliin). Sinnekin tuli lähdettyä lähinnä velvollisuudentunnosta, kun kerran ilmoittautuminen oli tullut viime syksynä tehtyä. Jonkinlaista ylirasitusta tässä on kai ollut ilmassa jo vähän pidemmän aikaa - ei todellakaan liian kovasta treenistä johtuen, vaan ihan näiden oikean elämän aiheuttamien stressien takia.
Ruotsista palattuani päätin, että annan ainakin vähän aikaa itselleni luvan keskittyä jalkapallon katseluun ja epäterveelliseen ruoka- ja juomavalioon. Pari-kolme lenkkiä olen kuitenkin tehnyt, kun ihan oikeasti teki mieli lähteä, mutta eipä niistä kummempaa raportoitavaa ole.
Tänään ajoin maantiellä loistavissa oloissa 196km porukkalenkin, ja tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että tämähän on oikeasti aika hienoa puuhaa. Ehkä tästä taas alkaa motivaatio löytyä.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Viikko 23
Ma 1300m uintia, 0h32
Ti 67km maantiepyöräilyä porukassa, 2h17
Ke 1400m uintia, 0h33
To 34km maastopyöräilyä porukassa, 2h37
Pe lepo
La lepo
Su 5.9km juoksua, 0h35
yht. 6h34.
Aika uupunut olo on ollut koko viikon. Luulen, että nyt maksetaan siitä, että tuossa hiljattain meni useampi viikko niin tyystin näiden oikean elämän kiireiden pyörteissä, ettei ehtinyt edes oikein olla väsynyt, saatika levätä. Nyt, kun tilanteet alkavat vähitellen rauhoittua, tulee väsymys pintaan. Heti kun saa itsensä vääntäytymään lenkille, tuntuu kuitenkin hyvältä.
Ensi viikon lopulla sitten Vätternrundan, täytyy yrittää ottaa alkuviikko rennosti.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Viikko 22
Ma lepo
Ti 70km maantiepyöräilyä porukassa, 2h25.
Ke lepo
To 22km maastopyöräilyä porukassa, 1h37, aamujaoslenkki.
Pe lepo
La 19km maastopyöräilyä, 1h22.
Su 125km maantiepyöräilyä, 4h38.
yht. 10h02. Nyt näköjään sitten vaan pyöräillään. Mikäs siinä, kun jalka kestää ja Vätternrundan lähestyy kovaa vauhtia. Vähän harmittaa, ettei tullut yhtään yli 150km lenkkiä ajettua, ensi viikonloppuna ei ehkä enää viitsi mitään ylipitkää lenkkiä tehdä. Mutta eiköhän se 300km mene vanhasta muistista näilläkin pohjilla, kun ei tällä kertaa ole mitään aikatavoitteita. Menihän se röörissä talvellakin.

deja vu
On taas vuotuisen "Argon Merimaskussa" -kuvan aika, kun tuli vihdoinkin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kierrettyä Merimasku-Askainen-Mynämäki -lenkki.

Nyt on säätämöön tullut taas muutaman päivän sähköä ja vettä, ja olen päässyt pitkästä aikaa kunnolla pyöränhuoltohommiin. (RIPkin on pesty, Matti H:lle tiedoksi.) Argon on nyt Vätternrundan-kuosissa, vain heijastinteipit puuttuvat. Etukiekossa Schmidtin SON-napa puolattuna Sapimin litteillä pinnoilla DT Swissin RR1.2-kehään ja johdolla liitetty Schmidtin Edelux-ledilamppuun. Takakiekkona on vanha turvallinen Campan Neutron Ultra, ja takavalona joku halpa mutta toimiva patteriledi.

tiistai 1. kesäkuuta 2010
Viikko 21
Ma 1300m uintia, 0h30
Ti lepo
Ke lepo
To 1400m uintia, 0h33
Pe lepo
La lepo
Su 13km maantiepyöräilyä, 0h29
yht. 1h32. Muuttopuuhaa ja jalan lepuuttamista. Sunnuntaina alkoi tuntua siltä, että pyöräily voisi onnistua, ja onnistuihan se. Eilen ja tänään olen tehnyt jo ihan oikeat lenkit. Kyllä se tästä taas lähtee.
Juoksemista tuolla jalalla ei vielä tee mieli edes kokeilla. Taitaa se Joroisten puolikas siirtyä ensi vuoteen. Mutta mikäs tässä on pyöräillessä ja uidessa, kun kesäkin on tullut!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)