sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Viikot 24-26

Jahas, päivitelläänpä taas. Viime viikot ovat olleet aika heikkoja liikunnallisesti. Runsas kaksi viikkoa sitten oli Vätternrundan, joka meni miten meni (pikku raportti pikapuoliin). Sinnekin tuli lähdettyä lähinnä velvollisuudentunnosta, kun kerran ilmoittautuminen oli tullut viime syksynä tehtyä. Jonkinlaista ylirasitusta tässä on kai ollut ilmassa jo vähän pidemmän aikaa - ei todellakaan liian kovasta treenistä johtuen, vaan ihan näiden oikean elämän aiheuttamien stressien takia.

Ruotsista palattuani päätin, että annan ainakin vähän aikaa itselleni luvan keskittyä jalkapallon katseluun ja epäterveelliseen ruoka- ja juomavalioon. Pari-kolme lenkkiä olen kuitenkin tehnyt, kun ihan oikeasti teki mieli lähteä, mutta eipä niistä kummempaa raportoitavaa ole.

Tänään ajoin maantiellä loistavissa oloissa 196km porukkalenkin, ja tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että tämähän on oikeasti aika hienoa puuhaa. Ehkä tästä taas alkaa motivaatio löytyä.

Ei kommentteja: