perjantai 21. tammikuuta 2011

ilmoja pitää

Traineripaketti on näköjään tänään tullut Norjan tullin läpi, eiköhän se alkuviikolla ole noudettavissa. Ihan hyvä.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Tekosyiden vähentämistä

Sorruin tilaamaan trainerin Norjaan. Pimeys ja karmeat kelit toimivat vähän liian helposti perusteina lorvailuun, siispä ne pitää kiertää.

torstai 6. tammikuuta 2011

Tavoitteista, vol. 2

Muuan pyöräilyhahmo, johon on joskus viitattu nimillä Pukumies, ADHD-setä ja Alppinauris, houkutteli minut elokuussa ajettavaan Alpenbrevetiin. Ilmoittautuminen lähti tänään. Pitää varmaan treenata.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Tavoitteista

Viime vuoden tavoitteet unohtuivat johonkin kesän lässähdyksen myötä. Tahkolle en mennyt ja triathlondebyytti jäi tekemättä. Kolmas tavoite oli päästä alle 15 minuutin kympin tempossa - tämä meni treeniin nähden yllättävän lähelle, elokuussa ajoin 15.06 varsin tuulisessa säässä.

Tämän vuoden päätavoite on ajaa juhannuksena kunnialla läpi Styrkeprøven, Trondheimista Osloon. Turusta on tulossa runsaan kymmenen pyöräilijän joukko tapahtumaan, ilmoittautumiset tehtiin välipäivinä. Yksi aikaisemmin osallistunut tuttu sanoi, että tuo on aika helppo kuntoajo: ensin 190km ylämäkeä ja sitten lasketellaan 350km Osloon. Näinköhän lienee.

Uusi vuosi, uutta intoa?

Bloginpito on nyt ollut retuperällä useamman kuukauden. Yritetäänpä taas skarpata.

Viime kuukausina on elämä ollut aika erilaista kuin ennen. Niin kuin vajaan vuoden takaisessa blogimerkinnässä mainitaan, aloitin viime elokuussa työt Trondheimissa, ja olen syksyn ajan ollut aina 3-4 päivää Norjassa ja 3-4 päivää Suomessa. Joulun molemmin puolin oli mahdollista olla pidempään kotona, samoin kuin sitten aikanaan kesällä. Liikunnan sovittaminen uuteen elämänrytmiin ei ole ollut ihan ongelmatonta, vaikka välillä on ollut ihan asiallisiakin treeniviikkoja. Kovin suunnitelmalliseen harjoitteluun en ole oikeastaan edes pyrkinyt, ja ainakin triathlonsuunitelmat ovat nyt ns. hyllyllä.

Pyöräilyyn on toisaalta tullut ihan uudenlaisia mahdollisuuksia näin osa-aikanorjalaisena. Maastot ja maisemat ovat aika erilaisia kuin Suomessa, kuten oheisista lenkkikuvista näkyy. Tarkkasilmäisimmät lukijat saattavat huomata kuvissa myös kaksi pyörää, joita ei blogilla ole mainittu. Aivan hiljaisia eivät siis nämä viime kuukaudet ole olleet kalustorintamallakaan.













perjantai 13. elokuuta 2010

Nyt saa katsoa

Olen taas harrastanut ruuvailua, että saan Lookin mukaan Norjaan.


Runkoon tuli kiinni Choruksen osasarja (kompaktikammilla), DT Swissin 1450 Tricon -kiekot, ja Dedan tanko + stemmi.


Yy, kaa, koo, ketju, nee, vii, kuu, see, kasi, ysi, kymppi. Eikö niitä pitänyt olla yksitoista?


Sain pyörän eilen illalla valmiiksi, ja tänään aamulla ajoin testilenkin. Huomioita:

- Pyörän mitoitus osui täsmälleen nappiin, ja pyörä on todella mukava ajaa.
- Pyörä tuntuu kevyeltä ja näppärältä, varsinkin ylämäissä. Alamäissä oli silti tukeva olo. Sopii siis vuonolenkeille.
- Kompaktikampien kanssa olin vähän ihmeissäni, alussa tuntui että ketju on koko ajan ristissä. Isolle limpulle täytyy vaihtaa heti 22-23 km/h vauhdeissa, ettei näin käy. Kaipa siihen tottuu.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Motivaatiosukka